Messinan satamassa iski paniikki

IMG_0934Terveisiä Sisiliasta. Täällä sitä vihdoinkin ollaan. Juuri nyt tuntuu, että olen jotenkin järjissäni.

Luulin oksentavani, kun lautta kolahti eilen Messinan rantaan. Ajattelin, että olemme hulluja, mikä ihme sai meidät keksimään jotain tällaista, TÄSSÄ EI OLE MITÄÄN JÄRKEÄ, entä jos kaikki menee pieleen, mistä hemmetistä revimme rahaa, me kuolemme kaikki, vain täydellinen sekopää toimii näin, emmehän me edes osaa kieltä, kauhea ikävä kaikkia ihmisiä, koiristakin on pakko tuntua pahalta, ME OLEMME HULLUJA, kauanko matka Suomeen kestää jos nyt käännämme nokan takaisin…

IMG_0932

Pipa otti lyhyen lauttamatkan Villa San Giovannista Messinaan huomattavasti tyynemmin kuin minä.

Kartturin homma on onneksi siitä hyvä, että siinä ei juurikaan ehdi ahdistua muista kuin yksisuuntaisista ja liittymistä, joten kauhuni katosi nopeasti Messinan iltapäiväruuhkaan. Mutta kyllä minua pelottaa edelleen. Vähän, mutta pelottaa kuitenkin.

Olemme nyt siinä pisteessä, että kuukausien ja taas kuukausien haaveilu, ideointi ja valmistautuminen muuttuu pala kerrallaan ihan oikeasti todeksi. Oikeasti. Onhan se pelottavaa.

IMG_0946

Tältä maisema näytti tänään aamulla. Ukkosmyrskystä ei ole enää tietoakaan, vaikka viileää onkin.

Aina niin humoristinen kosmos päätti satamapaniikin lisäksi järjestää meille tulopäivänä vielä vähän ylimääräistä hupia:

Olimme edellisenä iltana varanneet juuri sopivan majapaikan Palermon läheltä. Se mainosti pontevasti olevansa koiraystävällinen.

Aamulla ensimmäiseksi puhelimeeni oli kuitenkin kilahtanut viesti, joka kuului näin:

Pahoittelut, mutta älkää tulko. Omistaja on päättänyt, ettei hotellimme ole sopiva eläimille.

Miten niin päättänyt? Koska? Yöllä? Miksi? Nähnyt painajaisen, jossa koirat raatelivat hänet?

Eli muutama lievä kirosana, mobiilidata raksuttamaan ja uutta majoitusta etsimään.

Pientä satamapaniikkia lukuunottamatta kaikki siis näytti olevan kunnossa, kun suhistimme eteenpäin.

Lemmikkiystävällinen, mainosti seuraava vaihtoehto, jonka onnistuimme löytämään vielä kun olimme manner-Italian puolella. Matkaa sinne olisi hieman enemmän, mutta siedettävästi. Varasimme sen.

Pientä satamapaniikkia lukuunottamatta kaikki siis näytti olevan kunnossa, kun suhistimme eteenpäin.

Sata kilometriä ennen Palermoa saimme viestin:

Pahoittelut, mutta emme voi ottaa hotelliimme teitä ja koirianne.

Ei voi olla totta, manasin.

IMG_1212

Rosille Italia näyttää sopivan hyvin.

En yleensä hätkähdä pienistä vastoinkäymisistä, mutta lautalla iskeneen ahdistuksen lisäksi en todellakaan olisi kaivannut enää ainuttakaan kiveä polulle. En edes pientä kiveä. En juuri siinä hetkessä.

Olin valmis soittamaan raivoisan vihapuhelun Booking.comiin – tai pillahtamaan itkuun. Koirille sopivan hotellin löytäminen ei ylipäätään ole koko reissun aikana ollut yhtä helppoa kuin jos olisimme reissanneet pelkässä ihmisporukassa.

Noin viidennen savukkeen jälkeen olimme jälleen löytäneet majapaikan ja jäimme hysteerisesti hihitellen odottamaan peruutusviestiä.

En soittanut enkä itkenyt. Kaarsimme kaatosateessa tienposkeen, Mikko otti koirat ulos, minä avasin ikkunan ja sytytin tupakan. Noin viidennen savukkeen jälkeen olimme jälleen löytäneet majapaikan ja jäimme hysteerisesti hihitellen odottamaan peruutusviestiä.

Sammutin savukkeen ja painoin nappia sulkeakseni ikkunan, joka ei suostunut hievahtamaankaan. EI HELVETTI VOI OLLA TOTTA, karjuin. Sade yltyi ja painelimme vimmatusti kaikkia mahdollisia nappeja – kunnes ikkuna päätti lopulta eleettömästi sulkeutua.

Sillä hetkellä pelko ja kiukku kääntyivät huutonauruksi. Sisilia! Aivan mahtavaa! Keli on kuin pohjalainen morsian (eli kylmä ja arvaamaton, kuten Mikko asian tiivistää), meillä ei ole kotia, joudumme nukkumaan täyteen ahdetussa autossa, jonka ikkunasta sataa sisään… Tietenkin ihminen jättää perheensä ja työnsä ja kaiken mahdollisen saadakseen jäätyä kuoliaaksi sisilialaisella parkkipaikalla.

Joskus huutonauru on ainoa vaihtoehto.

Samassa puhelin kilautti viestin majapaikasta: Ciao, mihin aikaan saavutte?

Outoahan se olisi, jos ei jossain vaiheessa vatsassa kiertäisi. Se on ihmisyyden merkki. Olen olkapäälläsi mukana, tuuli tuntuu hyvältä.

Nyt kirjoitan patiolla sitruunapuun alla – toppatakki päällä ja kädet kohmeessa, tosin. Ruotsalainen kiinteistönvälittäjämme ilmoittautui juuri. Hänen vessanpönttöön pudonnut puhelimensa toimii taas. Sovimme treffit huomiseksi eli olemme taas askeleen lähempänä jotain.

Kun ahdistus seuraavan kerran iskee (ja se iskee, uskokaa pois), aion ajatella, mitä ystäväni Merja kirjoitti minulle illalla:

Outoahan se olisi, jos ei jossain vaiheessa vatsassa kiertäisi. Se on ihmisyyden merkki. Olen olkapäälläsi mukana, tuuli tuntuu hyvältä.

2 thoughts on “Messinan satamassa iski paniikki

  1. Tervehdys löytöretkeilijät
    Kiitos että me, jotka emme pääse omilta kohmelislta jalansijoiltamme eteenpäin, saamme seurata askellustanne.
    Kotimaa tuntuu tämän tekstin jälkeen jälleen asteen ennustettavammalta ja tylsemmältä.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s