Jos et ole varuillasi, saatat päätyä kyytiin

IMG_1922

Paluumatkan jyrkimmässä nousussa vastaan tulee valkoinen, rämisevä Fiat. Laitan tossuihin vauhtia, vaikka tuntuu jo valmiiksi siltä, että sisäelimet ovat vaihtaneet paikkaa keskenään ja sydänkohtaus on todella lähellä.

Fiat hiljentää ja valmistaudun kakomaan no grazie, non ho bisogno d´aiuto,  en tarvitse apua.

Ratin takana istuva lippalakkipäinen vaari kuitenkin vain hymyilee, tervehtii kohteliaasti heilauttamalla kättään ja jatkaa matkaa.

Jo kahdesti meidät on poimittu mukaan, kun olemme olleet kiipeämässä kotiin. Ensimmäisellä kerralla emme ehtineet edes rinteeseen.

Sisilialaiset ovat ystävällisiä, uteliaita ja ennen kaikkea avuliaita. Lenkkeilijälle se tarkoittaa sitä, että täytyy olla todella varuillaan voidakseen taittaa koko matkan omilla jaloillaan. Muuten voi käydä niin, että huomaa istuvansa Fiatin kyydissä.

Jo kahdesti meidät on poimittu mukaan, kun olemme olleet kiipeämässä kotiin. Ensimmäisellä kerralla emme ehtineet edes rinteeseen vaan istuimme muurilla keräämässä rohkeutta kahden kilometrin nousuun.

– Tarvitsetteko apua, kysyi punaisella Fiatilla paikalle kaartanut (ja samassa rytäkässä muuriin peruuttanut) rouva.

– Ei kiitos, olemme vain pienellä paussilla. Jatkamme kohta matkaa, kaikki on ihan kunnossa.

– Hypätkää kyytiin, rouva komensi ja siihen päättyi lenkkimme.

Pelattimet

Paikalliset linnunpelättimetkin ottavat avosylin vastaan.

Seuraavalla kerralla olimme ehtineet kiivetä sentään pari sataa metriä ennen kuin istuimme taas Fiatissa. Ystävällinen nuori nainen suositteli meille auton hankkimista – ja diagnosoi meidät hulluiksi, kun kerroimme, että auto kyllä on, mutta olemme ihan vapaaehtoisesti jalkapatikassa.

Avuliaisuus tarkoittaa täällä Fiat-kyytien lisäksi myös esimerkiksi sitä, että pienestä kauppareissusta saattaa nopeasti syntyä suuri torikokous.

Pari päivää sitten lähdimme Palermoon ostamaan sähkötupakoita (jos aikoo päästä Fiateja karkuun, täytyy tehdä jotain näille keuhkoille…). Kauppias ei puhunut englantia ja me olimme unohtaneet sanakirjan kotiin. Paikalle lappaavista asiakkaistakaan ei ollut apua – vaikka kaikki kyllä keskustelivat vuolaasti italiaksi siitä, ettei tässä nyt puhuta englantia.

Tämähän sujuu loistavasti, huusi kauppias.

Sitten kauppias keksi soittaa tyttärelleen. Tytär tulkkasi kaiuttimessa ja me kaikki olimme kovin iloisia. Kauppias riemastui niin paljon, että soitti toisella puhelimella vaimolleen, joka taas pääsi kuuntelemaan kaiuttimesta, kuinka hienosti tytär tulkkasi.

– Tämähän sujuu loistavasti, huusi kauppias.

Siinä vaiheessa paikalle ilmestyi nuori mies, joka liittyi keskusteluun – englanniksi. Kauppias riemastui entistä enemmän, mekin riemuitsimme, tytär ja vaimo kuuntelivat kumpikin omassa kaiuttimessaan (arvatenkin riemuissaan) ja nuori mieskin oli iloinen.

Lähes tuntia myöhemmin poistuimme paikalta sähkötupakoiden kanssa. Sitä ennen olimme ehtineet kätellä kaikki moneen kertaan, käsitelleet nuoren miehen tupakointihistorian, kertoneet vitsejä, saaneet oppitunnin sähkötupakoista ja lahjaksi säilytyskotelot (koska kaikki meni niin hienosti ja kaikilla oli ollut aivan älyttömän mukavaa). Niin ja sopineet, että palaamme heti kun nesteet loppuvat. Poskisuukkoihin asti ei vielä päästy, mutta luultavasti jo ensi kerralla.

Armollisimmankin laskutavan mukaan Pinon täytyy siis olla satoja vuosia vanha.

Päätimme käydä samalla reissulla tervehtimässä vielä Pinoa.

Pino pitää nuhjuista baaria Palermossa – ja väittää keksineensä granitan. Tiedättehän, sen sisiliaisen sorbetin, joka internetin perusteella on tosin keksitty joko satoja tai jopa tuhansia vuosia sitten – ja johon liitetään sekä Marco Polo että Sisilian valloittaneet arabit.

IMG_1866

Jos Pino kerran on jotain 1000-vuotias, kannattaa varmaankin selvittää, mitä hän syö ja juo – ja millaisia naamarasvoja hän käyttää…

Joka tapauksessa, armollisimmankin version mukaan Pinon täytyy siis olla satoja vuosia vanha. (Ihan mahdollista, sanoo Mikko). Niinkin iäkkääksi mieheksi Pinolla on ällistyttävän hyvä muisti.

Kävimme Pinolla viimeksi vuosi sitten ja sitä ennen pari vuotta sitten kesällä.

– Te! Muistan teidät, ilahtui Pino, kun astuimme sisään.

Ainoa, mitä Pino ei tunnu muistavan on se, että emme ymmärrä aivan kaikkea hänen vuolaasta puhetulvastaan. Eikä sillä niin väliäkään – turha antaa mitättömien yksityiskohtien pilata hyvää keskustelua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s