Suomessa ollaan, Salvo ja me muutkin

IMG_3422Täällä sitä taas ollaan, Tampereella. Vuokrasimme valmiiksi kalustetun kesäkodin Pispalasta, Sisiliaan palaamme syyskuussa. (Kuva yllä autosta, ei kesäkodista.)

Nyt totuttelemme siihen, että koirat kulkevat hihnassa ja viiniä mennään ostamaan Alkosta eikä suinkaan naapuritilan papan vihanneskärrystä.

Noin 4000 kilometrin ajomatka Sisiliasta Suomeen kolmen koiran kanssa sujui odotettua rauhallisemmin. Tiivistettynä näin:

IMG_3314

Lähdimme tiistaina aamuviideltä Cefalusta, ajoimme Messinaan ja matkustimme sieltä lautalla Calabriaan. Jo tässä vaiheessa kävi selväksi, että Salvo Montalbano ei ole ns. maisematyyppiä

IMG_3321

Alkumatkasta oli vähän ahdasta, koska Roomaan Alession varastoon syksyä varten jätettävät tavarat oli pakattu takapenkille. Kun tunnelma kävi liian tiiviiksi (=Rosi ja Pipa kyllästyivät tönimiseen), Salvo Montalbano siirtyi etupenkille nukkumaan.

IMG_3326

Juuri nyt Vesuvius vasemmalla ja Salvo Montalbano kuutamolla.

IMG_3337

Alle 100 kilometriä Roomaan. Takana lukuisia pissapysähdyksiä, ulkona helle, sisällä ihan riittävän lämmintä –  ja äärettömän tehokas reisilämmitin.

IMG_3347

Rooma, klo 17 ja normaali ruuhka. On aika saada päivän hurjin hepulikohtaus.

IMG_3352

Rooma, Via Monte Grimano. Ensimmäinen matkailta. Kannattaa ottaa kunnon nokoset, että jaksaa varmasti bailata halki yön – ja käydä mm. levittämässä kissan hiekkalaatikon sisällöt parvekkeelle.

IMG_3354

Matkapäivä kaksi. Rooman jälkeen takapenkkiläisille aukesi lisää tilaa. Tässä ohitamme Bolognan. Yöllinen hilluminen vaatii veronsa.

IMG_3387

Takapenkin tavoitelluin paikka: tähän tuulee mukavasti.

IMG_3393

Ja koska Rosikin hoksasi, että parhaat viimat saa keskellä…

IMG_3404

… joutui Salvo Montalbano etsimään uuden makuupaikan.

IMG_3412

Pipa on meidän koirasakista se, joka tutkii matkallakin maailmaa.

IMG_3443

Toiseksi yöksi pysähdyimme Tshekin Mikuloviin. Aamuviideltä suostuin vihdoin myöntämään, että unta on turha edes yrittää. Emme olleet ainoita aamuvirkkuja: vihainen mummo huuteli parvekkeelta, kun pysähdyimme hetkeksi nurmikolle haistelemaan.

IMG_3474

Kolmantena päivänä ajoimme Mikulovista yöksi Liettuan Marijampoleen. Majapaikan äiti ja tytär halusivat hoitaa Salvoa, että me pääsisimme syömään rauhassa. Onneksi pentu oli ymmärtänyt kerätä riittävästi virtaa.

IMG_3490

Neljäntenä ja viimeisenä matkapäivänä pysähdyimme Latviassa samalle rannalle kuin kolme kuukautta aiemmin menomatkalla. Meno oli yhtä hulvatonta kuin viimeksikin.

IMG_3515

Suomi. Salvolla ei suuria tunteita. Olin jopa vähän pettynyt, kun kukaan ei koko matkan aikana kysellyt koirien passeja ja papereita – ei, vaikka ilmeisesti Helsingissä oli jonkinlainen tehovalvonta.

IMG_3478

Tuntuu ihan siltä, että joka aamu Salvo Montalbano on hieman isompi kuin edellisenä iltana. Muutaman kuukauden kuluttua voimme pysähtyä taas Latviassa rannalle ja ottaa menopaluupotretin.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s